Yhtiö lyhyesti

Sovellalla on pitkä historia teollisuuskalusteiden suunnittelijana ja valmistajana ja yli kahden vuosikymmenen kokemus ergonomisten työpisteiden kehittämisestä. Suunnittelu- ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Jyväskylässä, Keski-Suomessa. Päämarkkina-alueemme sijaitsevat Skandinaviassa, Baltiassa, Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Kiinassa, joten olemme aidosti kansainvälinen yhtiö. Olemme ylpeitä tähänastisista saavutuksistamme, mutta katseemme on suunnattu vakaasti tulevaisuuteen. Haluamme tuoda ihmiskeskeisen suunnittelun entistäkin lähemmäksi asiakkaitamme.