Sovella-säilytysjärjestelmä I Suositushinnasto Säilöö kotisi aarteet.
"Nokkelista paloista syntyvät niin aikaa kuin kulutustakin kestävät ajattomat raamit kodin aarteille. Nöyrä ja aina muuttuva rakenne, jonka suorista linjoista yhdistyy reipasta pohjoismaista muotokieltä." sovella.fi
Osa suomalaisten kotien ihanaa arkea "Mutkittelevia puisia junanraiteita, työkalujen rivistöjä ja säilöttyjä metsän antimia. Arkea eri vuosikymmeniltä, ihanaa ja aitoa. Niistä ovat suomalaiset kodin aarteet tehty. Ajattomia perinteitä, jotka kaipaavat arvoisensa kumppanin. Sovella säilöö kotisi aarteet." Sovella on kotimainen kodin säilytysjärjestelmien valmistaja. Olemme olleet kumppanina suomalaisten kotien uusien ja vanhojen aarteiden säilömisessä jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Vankka, käytännöllinen rakenne ja ajaton muotoilu ovat huippulaadukkaiden Sovella-tuotteiden perusta. Kaikki tuotteemme saa liitettyä yhteen, ja niitä on helppo muokata tarpeidesi mukaan. Löydä ratkaisut omaan kotiisi Vaatehuone - Unelmien säilö 4-5 Autotalli - Kovan luokan säilöntään 6-7 Eteinen - Ihanan harmaata arkea 8-9 Varasto - Multasormien kätköjä 10-11 Suunnittelu ja toteuttaminen 12-15 Tuotetiedot 16-31
Unelmien vaatehuone 1. Valitse vaatesäilytykseen 40 cm syvät hyllyt, sillä vaatteet vievät viikattuina sen tilan. 2. Jätä hyllyväliksi noin 30 cm, etteivät vaatepinkat tule liian korkeiksi. 3. Vaatepinon yläpuolelle kannattaa jättää vähintään 10 cm nostovaraa ennen seuraavaa hyllyä. Säilytysvinkit vaatehuoneeseen
5 Kuvan kokoonpano 1442 € (sis. alv 25,5 %) “Naulakkoon kiinnitettävissä housunkannattimissa housut, hameet ja vaikkapa pöytäliinat säilyvät sileinä ja käyttövalmiina, koska niitä ei tarvitse laskostaa.” Unelmien vaatehuoneessa ei ole sukkia lattialla, ei housuja ja paitoja tuolin selkämyksillä, ei kaatuilevia ja pursuilevia vaatepinoja hyllyillä. Unelmien vaatehuoneessa vaatteille, kengille, laukuille ja asusteille on kaikille oma paikkansa, jolloin töihin ja juhliin tai vaikka matkalle lähtö helpottuu. Tee vaatehuoneestasi unelmiesi tila, hyödynnä jokainen sentti tarkasti ja varmista aarteillesi turvallinen säilytys. Hämmästy, miten paljon vaatteita, kenkiä ja laukkuja saat säilöttyä pienessä tilassa, kun valitset oikeat hyllyt, korit, tangot ja naulakot. Suunnittele itse osoitteessa: 3dplanner.sovella.fi Lyhennettävän lankahyllyn voi sovittaa sellaisiinkin väleihin, joihin tavalliset hyllyt eivät leveyssuunnassa mahtuisi. Pyykkitelineen avulla saat rakennettua tehokkaan tilan vaatehuollolle. Kun telineessä ei ole pyykkejä kuivumassa, sen voi nostaa pois tieltä joko ylä-tai ala-asentoon.
6 Kuvan kokoonpano 800 € (sis. alv 25,5 %) Oletko retkeilevä kaupungin kalamies, joka kaipaa kalastus- ja erävälineille säilytystilaa, urbaani tuunaaja, joka haluaa virittää harrastetilansa tavarat ja tarvikkeet uuteen uskoon, tai paljon eri tarpeisiin soveltuvaa säilytystilaa kaipaava autotallin omaava aktiiviliikkuja? Jos tunnistat itsesi kuvauksesta, niin nyt olet löytänyt etsimäsi – Sovella-säilytysjärjestelmä taipuu kaikkeen tähän ja kestää kovaakin kulutusta. Suunnittele ja varusta autotallin säilytysjärjestelmä, harrastetilan säilytysratkaisu tai oma Man Cave toiveidesi mukaiseksi – juuri sellaiseksi mistä ennen olet tohtinut vain haaveilla. Suunnittele itse osoitteessa: 3dplanner.sovella.fi “Erittäin raskaita kuormia säilöessäsi voit lisätä teräshyllyjen kantavuutta kaksinkertaiseksi hyllyn lisätuilla. Näin saat tukevuutta esim. painavien rakennustarvikkeiden ja maalipurkkien varastointiin.” Reikälevyyn on saatavana laaja valikoima erilaisia koukkuja työkalujen ja tarvikkeiden säilyttämiseen. Yhteen rengastelineeseen mahtuu kaksi rengasta. Voit asentaa useampia telineitä vierekkäin tai päällekkäin.
Kovan luokan säilöntään 1. Säilöessäsi tavaroita laatikoissa, sopiva hyllyn syvyys on 30-40 cm, sillä useimmat muoviset varastolaatikot ovat n. 30 cm syviä. 2. Pienten tavaroiden, kuten teippirullien, ruuvilaatikoiden ja sekalaisten pientarvikkeiden säilyttämiseen sopivat laatikkolistat ja ottolaatikot. 3. Erilaiset harrastusvälineet ja ns. kausitavarat mahtuvat paremmin 50-60 cm syviin hyllyihin. Säilytysvinkit autotalliin
1. Jätä kenkähyllyn alle tilaa ainakin 15 cm, jotta sen alta pääsee pyyhkimään lattian. 2. Käytä kenkähyllyn kurakaukaloa, joka kerää enimmät liat ja estää lian ja hiekan tippumisen alemmalla tasolla olevien kenkien päälle. 3. Pienissä ja ahtaissa tiloissa kätevä apu on syvyyssuuntainen vaateripustin, jonka avulla saat henkarissa olevat vaatteet mahtumaan alle 50 cm syvään tilaan. Säilytysvinkit eteiseen Ihanan harmaata arkea
9 Kuvan kokoonpano 566 € (sis. alv 25,5 %) Kumppareita, kenkiä, kurapukuja, korkkareita, takkeja, huiveja, pipoja, lippiksiä, hanskoja, toppiksia, laukkuja, avainnippuja ja koiran hihna sulassa sovussa ihanan harmaan arjen eteisessä. Miten mukavaa onkin tulla ja mennä, kun eteinen on hyvässä järjestyksessä. Aikaa ei kulu tavaroiden etsimiseen vaan kaikki on aina paikoillaan ja valmiina käyttöön. Siisti eteinen elää mukanasi ihanan harmaan arjen kiireissä, huomaamattomana, niin kuin kaikilla tarpeellisilla ja hyödyllisillä asioilla on tapana. Lähteminen helpottuu, kun vaatteet ja kengät löytyvät omilta paikoiltaan. On mukavampi tulla kotiinkin, kun eteinen ei näytä aitajuoksuradalta. Suunnittele itse osoitteessa: 3dplanner.sovella.fi "Avainniput, heijastimet, taskulamput ja muut eteisen pientarvikkeet säilöt naulakon päälle sopivassa lokerossa tai U-hyllyssä." Lankakoria voi myös käyttää kenkähyllynä, koska siitä menee lika läpi ja lattialle, jolloin siivoaminen on helpompaa. Ulosvedettävä vetokori on erityisen kätevä eteisessä pipojen, hanskojen, lakkien ja huivien säilytyksessä.
10 Kodin tärkeille harrastetavaroille tarvitaan säilytystilaa. Sovellan ansioista varastosi muuttuu tilaihmeeksi, multasormien kätköksi, jonne mahtuvat niin puutarhavälineet, työkalut, multasäkit, ruukut, marjastus- kuin sienestysvälineetkin. Sovella oma varastosi kuten haluat: koukut, listat, hyllyt, korit, reikälevyt, kannattimet, niistä rakennat oman kätkösi, joka joustaa, kasvaa, muuttuu – aivan kuten sinun varastointitarpeesi eri vuodenaikoina ja elämänvaiheissa. Pidä puutarhatyökalut hyvässä järjestyksessä talven yli ja käden ulottuvilla keväällä, kun niitä taas tarvitaan. Suunnittele itse osoitteessa: 3dplanner.sovella.fi “Teräslankakoria voi jatkaa usean jakson leveydeltä ja jakaa pienempiin lokeroihin irrallisella korin jakajalla.” Teräshyllyjä löytyy 20-60 cm syvyisinä, joka tilaan ja tarpeeseen sopivana. Säilö likaiset tavarat rei'itetyllä teräshyllyllä, jolloin lika pääsee vapaasti tippumaan lattialle helpottaen siivousta.
Multasormien kätköjä 1. Puutarhavälineet ja työkalut pysyvät paikoillaan ja saatavilla reikälevyyn kiinnitetyillä koukuilla. 2. Pienten tavaroiden säilyttämiseen sopivat laatikkolistat ja laatikot. 3. RST-hyllyt (ruostumaton teräs) eivät ruostu kosteassa tilassa, kuten esimerkiksi kylmässä puutarhavajassa. Säilytysvinkit varastoon
12 A Mittaa seinä ja valitse vaakakiskot Mittaa huolellisesti kalustettavan tilan seinien leveys ja korkeus. Tässä vaiheessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset ikkunat, putket ja seinän materiaali. Valitse leveyteen sopivat vaakakiskot. Huomaa, että vaakakiskon voi lyhentää seinän mittaiseksi. Jaksota tila säätölistoilla Jaksota seinä 600 mm tai 900 mm jaksoihin sopivan korkuisilla säätölistoilla. Säätölistoja on saatavissa seitsemässä eri korkeudessa (150 mm – 2 500 mm), joten voit kalustaa minkä korkuisen tilan tahansa. Varmista, että otat huomioon 40 mm asennusvaran. Asennusvara tarvitaan, koska hyllyjen mitoitus on säätölistan keskeltä keskelle. B Huomioi kulmaratkaisuissa Kulmaratkaisun suunnittelussa ota huomioon säätölistan (15 mm ) ja hyllyn vaatima tila. Esim. 400 mm syvä hylly vie säätölistaan asennettuna tilaa 415 mm syvyyssuunnassa, joten ensimmäinen säätölista voidaan sijoittaa 415 mm päähän nurkasta. Sovella-säilytysjärjestelmän suunnittelu on helppoa ilmaisella 3D Planner työkalulla tai perinteisesti suunnittelemalla ruutupaperille ja käyttämällä hyväksi säilytysjärjestelmän suunnittelun ABC-ohjeita. Säilytysjärjestelmän suunnittelun A B C 400 mm 415 mm Seinän leveys 2 200 mm vaakakisko säätölista +40 mm asennusvara = vievät tilaa 2140 mm 600 mm 900 mm 600 mm
Tiesitkö että? 13 Sovella 3D Planner on helpoin tapa suunnitella säilytysjärjestelmäsi. Se hoitaa tilasi jaksotuksen puolestasi ja näyttää suunnitelmasi ajantasaisena ruudulla. Se laatii jopa valmiin kauppalistan suositushintoineen. Aloita tilasi suunnittelu: 3dplanner.sovella.fi C Varustele tarpeesi mukaan Suosittelemme ylähyllyksi 500 mm syvää hyllyä, jolloin sinne mahtuu hyvin matkalaukut ja muut enemmän tilaa vievät tavarat. Sijoita vaatetangot nurkkiin, niin hyödynnät säilytystilan tehokkaasti. Asenna vetokorit alimmaisiksi, max. 4 kpl päällekkäin: reunan yli on hankala kurkotella, jos se on yli rinnan korkeudella. Sijoita vetokorin päälle pölysuojaksi teräshylly. Valitse kengille joko kenkähyllyt tai lankakorit. Lika pääsee tippumaan molemmista lattialle helpottaen siivousta. 900 mm 600 mm 600 mm Teräshylly 2 x lyhennettävä lankahylly 3 x ulosvedettävä vetokori Teräshylly Naulakko Teräshylly Vaatetanko Kenkähylly 2 x teräslankakori
14 Yksinkertaisten kuvallisten asennusohjeiden ansiosta Sovella-säilytysjärjestelmä on helppo asentaa ja koota itse. Sen kiinnittämiseen riittävät tavallisimmat työkalut. Muistathan kuitenkin ottaa huomioon seinän materiaalin, sillä tämä saattaa vaikuttaa tarvittaviin kiinnitystarvikkeisiin. Näin asennat Sovella-säilytysjärjestelmäsi A. Puuseinä Kiinnitys koolauksen kohdalle 4 x 50 uppokantaruuveilla. B. Betoni- ja tiiliseinät Kiinnitys nailontulpalla ja 4 x 50 uppokantaruuveilla. C. Harkko- ja Siporex seinät Kiinnitys kevytbetonitulpalla ja 4 x 50 uppokantaruuveilla. D. Erittäin kevytrakenteiset seinät Kiinnitys levyankkureilla tai läpipulttauksella. Suosittelemme suoraan runkoon kiinnittämistä. A B C D Suunnittele tarpeisiisi sopiva säilytysjärjestelmä Sovella 3D Plannerilla Aloita suunnittelu osoitteessa: 3dplanner.sovella.fi Alkuun päästäksesi tarvitset vain tilasi mitat eli leveyden, syvyyden ja korkeuden. CREATEACCOUNT User Name Email City Address Phone Number First Name Last Name Use r N am E m ai Add r e s F irst N a La st N am 1 Aloita seinäkiinnikkeen valinnalla Mainitut seinäkiinnikkeet ovat suosituksia, eivätkä kuulu Sovellan tuotevalikoimaan.
15 A. Kiinnitä säätölistat vaakakiskoon Kiinnitä vaakakisko seinään. Käytä apuna vatupassia. Vaakakisko helpottaa asentamista ja mahdollistaa järjestelmän kiinnittämisen seinän runkorakenteeseen. Säätölista kiinnitetään paikoilleen helan avulla. Pujota hela paikoilleen vaakakiskoon ja liuta se sopivaan kohtaan. Kiinnitä säätölista helaan pakkauksen mukana tulleilla ruuveilla. Tämän lisäksi, kiinnitä säätölista muutamasta kohdasta seinään. Katso oikean seinäkiinnikkeen valinta viereiseltä sivulta. B. Kiinnitä säätölistat suoraan seinään Voit myös vaihtoehtoisesti kiinnittää säätölistat ruuveilla suoraan seinään käyttäen kullekin seinämateriaalille soveltuvia kiinnitystarvikkeita. Aseta säätölistat joko 603 mm tai 903 mm etäisyydelle toisistaan (säätölistan keskeltä keskelle). Voit käyttää etäisyyden mittaamisessa apuna esimerkiksi naulakkoa. Valitse kiinnitystapa 2 Varustele säilytysjärjestelmäsi käyttötarkoituksen mukaan. Hyllynkannattimet, joiden varaan hyllyt ja korit asennetaan, kiinnitetään säätölistoihin. Muut lisätarvikkeet, kuten tangot, naulakot, reikätaustat, laatikkolistat, rengastelineet ja harrastusvälineiden kannatinpari asennetaan suoraan säätölistoihin. Asenna valitsemasi osat 3
16 5 1 3 4 7 8 9 2 6 Vaakakiskot, säätölistat ja hyllynkannattimet Tuotenumero VAAKAKISKOT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 110917 Vaakakisko + 3 kpl heloja * 1350 150 kg/jm 25,80 28,25 110918 Vaakakisko + 3 kpl heloja * 2250 150 kg/jm 30,35 33,40 853016 Lisähelat 2 kpl - - 9,10 9,10 * Sisältää säätölistan kiinnityshelat, ruuvit, peitetulpat ja asennusohjeet. Tuotenumero SÄÄTÖLISTAT Korkeus mm Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 001546 Säätölista 150 3,80 4,25 001554 Säätölista 500 4,65 5,05 001589 Säätölista 1000 7,15 7,75 001597 Säätölista 1500 10,25 11,25 001619 Säätölista 2000 13,25 14,50 110943 Säätölista 2250 14,85 16,35 001627 Säätölista 2500 16,25 17,95 Tuotenumero HYLLYNKANNATTIMET Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 001961 Kannatin 150 120 3,45 3,85 001988 Kannatin 200 100 4,40 4,70 001996 Kannatin 250 80 4,55 4,95 002003 Kannatin 300 70 4,85 5,35 002011 Kannatin 350 60 5,75 6,20 001678 Kannatin, vahvistettu 400 120 7,85 8,55 001686 Kannatin, vahvistettu 450 100 8,65 9,50 001694 Kannatin, vahvistettu 500 80 9,30 10,30 001708 Kannatin, vahvistettu 550 70 10,25 11,25 001759 Kannatin, vino 22° 300 70 7,15 7,80 501190 Lasihyllyn kannatinpari 270 40 39,30 43,15* 558206 Kannatinrunko, suora/vino 300 60 7,60 8,40 002020 Kannatinrunko, suora/vino 400 60 10,60 11,55 558222 Kannatinrunko, suora 500 100 14,65 16,05 558249 Kannatinrunko, suora 600 120 16,65 18,30 * Ei saatavilla mustana 1 2 3 4 5 7 6 8 9
17 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi 1 5 3 Sovella-säilytysjärjestelmän osia saa valkoisena (värikoodi -21), harmaana (värikoodi -38) ja mustana (värikoodi -18). Lisää värikoodi tuotenumeron loppuun, esimerkiksi 002003-21. -51 loppuiset tuotteet ovat aina sinkittyjä.Näiden tuotteiden hinta on ilmoitettu ”Hinta € valkoinen” -sarakkeessa. Kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%.
18 1 3 2 4 7 5 6 8 Tuotenumero REI'ITETYT TERÄSHYLLYT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 110934 Teräshylly, rei’itetty 600 x 300 25 30,75 33,85 110935 Teräshylly, rei’itetty 600 x 400 30 36,95 40,70 010074 Teräshylly, rei’itetty 900 x 300 20 36,40 40,10 010075 Teräshylly, rei’itetty 900 x 400 25 43,20 47,55 Tuotenumero TERÄSHYLLYT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 110927 Teräshylly 600 x 200 30 25,40 27,95 110929 Teräshylly 600 x 250 30 26,60 29,35 110930 Teräshylly 600 x 300 35 28,00 30,85 110931 Teräshylly 600 x 400 40 33,15 36,35 110932 Teräshylly 600 x 500 40 36,70 40,35 110958 Teräshylly 600 x 550 35 39,05 42,95 110933 Teräshylly, kiinteällä tuella 600 x 600 50 53,80 59,10 010087 Teräshylly 900 x 200 30 29,25 32,05 010088 Teräshylly 900 x 250 30 31,60 34,75 010070 Teräshylly 900 x 300 35 32,15 35,35 010071 Teräshylly 900 x 400 40 37,80 41,50 010072 Teräshylly 900 x 500 40 43,80 48,20 110959 Teräshylly 900 x 550 35 48,05 53,00 010073 Teräshylly, kiinteällä tuella 900 x 600 50 68,70 75,50 009162 Teräshyllyn lisätuki* 600 - 11,70 12,90** 009164 Teräshyllyn lisätuki* 900 - 13,70 15,05** * 2-kertaistaa kantavuuden ** Ei saatavilla mustana Tuotenumero KENKÄHYLLYT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 110970 Kenkähylly + kannattimet 600 x 350 25 51,40 56,40 110971 Kenkähylly + kannattimet 900 x 350 20 58,40 64,10 110972 Kurakaukalo 600 x 350 - 35,30 38,85 110973 Kurakaukalo 900 x 350 - 39,05 42,95 Tuotenumero U-HYLLY JA KÄÄNTÖHYLLY Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 110890 U-hylly 600 x 172 5 53,10 57,80 110891 U-hylly 900 x 172 5 68,40 74,40 110892 Kääntöhylly 600 x 222 5 31,30 34,15 110893 Kääntöhylly 900 x 222 5 37,25 40,95 Tuotenumero JATKOHYLLYT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 012001 Jatkohylly, vasen 600 x 300 35 28,85 31,65 012002 Jatkohylly, oikea 600 x 300 35 28,85 31,65 012003 Jatkohylly, vasen 600 x 400 40 31,95 35,10 012004 Jatkohylly, oikea 600 x 400 40 31,95 35,10 012005 Jatkohylly, vasen 600 x 500 40 39,15 43,05 012006 Jatkohylly, oikea 600 x 500 40 39,15 43,05 012007 Jatkohylly, vasen 600 x 600 50 44,85 49,30 012008 Jatkohylly, oikea 600 x 600 50 44,85 49,30 Jatkohyllyn säätö vaakasuunnassa 50-550 mm. 1 2 3 4 6 8 5 7 Hyllyt, kenkähyllyt ja kurakaukalot
19 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi Sovella-säilytysjärjestelmän osia saa valkoisena (värikoodi -21), harmaana (värikoodi -38) ja mustana (värikoodi -18). Lisää värikoodi tuotenumeron loppuun, esimerkiksi 002003-21. -51 loppuiset tuotteet ovat aina sinkittyjä. Näiden tuotteiden hinta on ilmoitettu ”Hinta € valkoinen” -sarakkeessa. Kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%. 4 1 5 6
20 3 4 5 6 7 1 2 Tuotenumero LANKAKORIT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 010206 Lankakori + kannattimet 600 x 350 10 36,70 40,30 006327 Lankakori + kannattimet 900 x 350 10 40,70 44,75 Tuotenumero VERKKOKORI Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 890545 Verkkokori 527 x 427 x 85 - 26,40 28,95 890546 Verkkokori 527 x 427 x 185 - 31,60 34,75 110863 Verkkokorin kehys 600 x 460 10 79,90 87,80 Tuotenumero LYHENNETTÄVÄT LANKAHYLLYT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 859950 Lankahylly, lyhennettävä 600 x 300 30 24,65 27,15 859946 Lankahylly, lyhennettävä 600 x 400 30 26,00 28,75 859951 Lankahylly, lyhennettävä 900 x 300 30 32,55 35,75 859949 Lankahylly, lyhennettävä 900 x 400 30 34,75 38,15 890503 Kannatin lankahyllylle 330 40 5,85 6,50 859940 Kannatin lankahyllylle 430 40 6,75 7,45 Tuotenumero TERÄSLANKAKORIT Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € sinkitty 558910 Teräslankakori 600 x 400 40 44,60 46,20 558908 Teräslankakori 900 x 400 30 48,45 50,20 558909 Korin jakaja 400 x 120 - 14,25 14,75 1 2 3 6 7 4 5 Korit, lankahyllyt ja teräslankakorit
21 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi Sovella-säilytysjärjestelmän osia saa valkoisena (värikoodi -21), harmaana (värikoodi -38) ja mustana (värikoodi -18). Lisää värikoodi tuotenumeron loppuun, esimerkiksi 002003-21. -51 loppuiset tuotteet ovat aina sinkittyjä.Näiden tuotteiden hinta on ilmoitettu ”Hinta € valkoinen” -sarakkeessa. Kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%. 1 3 4 5 6 7 2
22 1 2 3 4 5 12 13 14 7 8 9 6 Tuotenumero KIRJATUET Koko mm Hinta € valkoinen Hinta € harmaa 010004 Hyllynjakajapari 300 x 200 30,95 34,05 010005 Hyllynjakajapari 400 x 200 39,15 43,05 002305 Kirjatuki, levymalli 100 x 150 7,45 8,20 002313 Kirjatuki, lanka * 200 x 135 9,20 10,05 002321 Kirjatuki, lanka * 250 x 135 9,70 10,65 * Kiinnitys säätölistaan. Ei saatavilla mustana. Tuotenumero VAATERIPUSTUS Koko mm Kantavuus kg Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 010645-51 Housunkannatin naulakkoon, 4 kpl pss, sinkitty 350 - 31,45 - 110853 Naulakko, 6 koukkua 600 45 26,80 29,40 110854 Naulakko, 9 koukkua 900 45 36,50 40,05 110860 Lokero naulakkoon 274 x 45 x 160 20,15 24,20 110928 Vaatetanko 600 45 40,60 44,65 010642 Vaatetanko 900 45 43,20 47,55 010082-51 Vaatteiden kannatinputki, 25 mm, sinkitty 1800 65 25,25 - 002437-51 Putkenkannatin, pääty, sinkitty 25 65 6,90 - 002453-51 Putkenkannatin, keskiosa, sinkitty Ø 27 65 5,85 - 859830 Syvyyssuuntainen vaateripustin, hyllyn alle 300 20 18,90 20,65 859840 Syvyyssuuntainen vaateripustin, hyllyn alle 400 20 21,75 23,95 110861 Pyykkiteline 600 101,00 111,00 110862 Pyykkiteline 900 107,00 121,00 Tuotenumero VAATERIPUSTUS Koko mm Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 110852 Lapasteline 600 x 132 x 183 45,05 54,20 110855 Lapasteline 900 x 132 x 183 57,10 68,60 110856 Kenkienkuivatusteline 600 x 106 x 215 35,65 39,00 110857 Kenkienkuivatusteline 900 x 106 x 215 44,05 48,05 1 2 3 6 7 8 9 12 10 13 11 14 4 5 11 10 Vaateripustus ja muut lisätarvikkeet
23 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi Sovella-säilytysjärjestelmän osia saa valkoisena (värikoodi -21), harmaana (värikoodi -38) ja mustana (värikoodi -18). Lisää värikoodi tuotenumeron loppuun, esimerkiksi 002003-21. -51 loppuiset tuotteet ovat aina sinkittyjä. Näiden tuotteiden hinta on ilmoitettu ”Hinta € valkoinen” -sarakkeessa. Kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%. 2 1 4 5 8 7 6
24 Tuotenumero REIKÄTAUSTAT JA -LEVYT Koko mm Hinta € valkoinen Hinta € harmaa ja musta 861506 Reikätausta 593 x 389 49,40 54,50 861507 Reikätausta 593 x 612 70,20 77,30 861508 Reikätausta 593 x 808 80,10 88,10 861516 Reikätausta 893 x 389 51,80 57,10 861517 Reikätausta 893 x 612 85,90 94,40 861518 Reikätausta 893 x 808 104,00 115,00 Reikätaustan kiinnitys säätölistaan. 837369 Reikälevy 454 x 988 118,00 129,00 837334 Reikälevy 950 x 1000 231,00 255,00 837342 Reikälevy 949 x 1444 323,00 356,00 837350 Reikälevy 949 x 1976 423,00 464,00 Reikälevyn kiinnitys seinään. Tuotenumero PIENTAVARALAATIKOSTOT Koko mm Hinta € 890530 Kannatinpari pientavaralaatikostolle, harmaa 151 x 282 26,50 890535-51 Pientavaralaatikoston kannatin reikätaustaan, sinkitty pituus 274 25,30 550C-3 Pientavaralaatikosto, 32 laatikkoa 310 x 180 x 550 103,00 290C-3 Pientavaralaatikosto, 16 laatikkoa 310 x 180 x 290 57,10 Pientavaralaatikoston runko on tummanharmaa, laatikot lasinkirkkaat. Tuotenumero LAATIKKOLISTAT JA LAATIKOT Koko mm Hinta € valkoinen Hinta € harmaa 860968 Laatikkolista + mustat laatikot 5 kpl 600 42,45 46,60 860967 Laatikkolista + mustat laatikot 8 kpl 900 61,90 68,10 1 2 3 4 5 6 7 1 3 4 2 Reikätaustat ja -levyt, laatikkolistat ja laatikot, pientavaralaatikostot 5 6 7
25 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi Sovella-säilytysjärjestelmän osia saa valkoisena (värikoodi -21), harmaana (värikoodi -38) ja mustana (värikoodi -18). Lisää värikoodi tuotenumeron loppuun, esimerkiksi 002003-21. -51 loppuiset tuotteet ovat aina sinkittyjä.Näiden tuotteiden hinta on ilmoitettu ”Hinta € valkoinen” -sarakkeessa. Kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%. 1 4 7 3
26 Tuotenumero TYÖKALUKOUKUT JA -PIDIKKEET (kiinnitys reikätaustaan ja -levyyn) Kpl Koko mm Hinta € 853207-51 Työkalukoukku R1 5 pituus 30 14,10 853208-51 Työkalukoukku R1 5 pituus 50 15,35 853211-51 Työkalukoukku R1 5 pituus 100 18,10 853213-51 Työkalukoukku R1 5 pituus 150 20,55 853215-51 Työkalukoukku R1 5 pituus 200 23,00 853217-51 Työkalukoukku R1 5 pituus 300 44,00 853218-51 Kaksoiskoukku R2, vapaa väli 17 mm 5 pituus 33 23,00 853220-51 Kaksoiskoukku R2, vapaa väli 40 mm 5 pituus 43 29,95 853224-51 Kaksoiskoukku R2, vapaa väli 25 mm 5 pituus 200 35,90 853231-51 Työkalukoukku jousilukituksella R19 5 Ø 13 30,60 853232-51 Työkalukoukku jousilukituksella R19 5 Ø 19 28,10 853234-51 Konekannatin R29 5 Ø 40 29,00 853235-51 Konekannatin R29 5 Ø 60 32,05 853236-51 Konekannatin R29 5 Ø 80 45,30 853237-51 Hylsypidike R30 5 pituus 50 15,35 853238-51 Hylsypidike R30 5 pituus 100 18,10 853239-51 Pihtikoukku R35, vapaa väli 35 mm 5 17 31,95 853240-51 Pihtikoukku R35, vapaa väli 55 mm 5 17 32,55 838381-51 Ruuvimeisseliteline R49, 20 paikkaa 1 300 14,10 838382-51 Poranteräteline R50, 32 paikkaa 1 238 36,75 838896-51 Letkun/johdonkannatin R-26 1 Ø 160 54,60 831794-51 Ottolaatikon kannatin R46 1 pituus 112 7,10 839086-51 Ottolaatikon kannatin R46 1 pituus 634 24,10 831654-21/38 Hyllytaso reikälevyyn R47 1 350 x 120 10,15 890535-51 Pientavaralaatikoston kannatin reikälevyyn 1 pituus 274 25,30 Tuotenumero KOUKKUSARJAT Osat kpl Hinta € 006386-51 R-kannatinsarja 16 33,85 855001-51 R-kannatinsarja 1 20 89,90 855002-51 R-kannatinsarja 2 45 269,00 855003-51 R-kannatinsarja 3 69 394,00 855004-51 R-kannatinsarja 4 100 590,00 855005-51 R-kannatinsarja 5 107 680,00 1 2 3 6 7 8 9 10 11 12 4 5 3 1 2 5 6 7 8 12 11 9 4 Työkalukoukut ja koukkusarjat 10 14 15 16 13 Sarjaan sisältyvät koukut 006386-51 Sarja 1 Sarja 2 Sarja 3 Sarja 4 Sarja 5 R1 (853 207-51) 5 15 10 10 R1 (853 208-51) 5 5 5 10 10 R1 (853 211-51) 10 R2 (853 218-51) 5 5 5 5 5 5 R2 (853 219-51) 5 5 R2 (853 220-51) 5 R10 (853 227-51) 5 R10 (853 228-51) 5 R19 (853 231-51) 5 5 5 R19 (853 232-51) 5 5 5 5 5 R19 (853 233-51) 5 5 R24 (831 719-51) 1 5 7 3 R24 (852 167-51) 1 2 3 R29 (853 235-51) 5 5 R30 (853 237-51) 5 5 35 40 10 R33 (832 162-51) 1 1 2 1 R35 (853 239-51) 5 5 5 R35 (853 240-51) 5 R37 (831 441-51) 1 3 3 R37 (831 433-51) 1 R49 (838 381-51) 2 1 1 2 R50 (838 382-51) 1 Yhteensä kpl 16 20 45 69 100 107 13 14 15 16
27 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi Sovella-säilytysjärjestelmän osia saa valkoisena (värikoodi -21), harmaana (värikoodi -38) ja mustana (värikoodi -18). Lisää värikoodi tuotenumeron loppuun, esimerkiksi 002003-21. -51 loppuiset tuotteet ovat aina sinkittyjä. Näiden tuotteiden hinta on ilmoitettu ”Hinta € valkoinen” -sarakkeessa. Kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%. 8 15 14 4 1 9
28 Tuotenumero KAUSITAVARASÄILYTYS Koko mm Kantavuus kg Hinta € 110998-38 Rengasteline kahdelle renkaalle 600 x 725 x 200 80 127,00 110997-38 Kannatinpari harrastevälineille, harmaa 350 2 x 60 31,95 110991-51 Rengastelinepari, vaakakiskoasennus, sinkitty 1000 2 x 40 54,30 Tuotenumero AUTOTALLIN KALUSTEET Koko mm Kantavuus kg Hinta € HWB15063S HEVI Teollisuuspöytä terästasolla* 1500 x 630 550 685,00 SC10050214-49 Hyllykaappi reikälevyllä* 1000 x 500 x 2000 600 1250,00 HEVI Teollisuuspöydän ja hyllykaapin rungot ovat vaaleanharmaat (RAL7035). Työpöydän pöytätaso on terästä. Kaapissa on tukevat pariovet, 3 hyllyä, 2 reikälevyä ja kääntökahvallinen lukko. * Tuote on Treston-tuotemerkin teollisuuskaluste. Tuotenumero TAITTOPÖYTÄ Koko mm Kantavuus kg Hinta € 110994-38 Taittopöytä M900, harmaa 900 x 500 50 170,00 1 2 3 4 5 6 3 4 1 2 Autotallin ja varaston säilytyskalusteet 5 6
29 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi Sovella-säilytysjärjestelmän osia saa valkoisena (värikoodi -21), harmaana (värikoodi -38) ja mustana (värikoodi -18). Lisää värikoodi tuotenumeron loppuun, esimerkiksi 002003-21. -51 loppuiset tuotteet ovat aina sinkittyjä.Näiden tuotteiden hinta on ilmoitettu ”Hinta € valkoinen” -sarakkeessa. Kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%. 1 1 2 4
30 Tuotenumero RST-HYLLYSTÖ (RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ) Koko mm Kantavuus kg Hinta € alv. 25,5% 111032-55 Säätölista RST 1000 - 34,90 111034-55 Säätölista RST 2000 - 68,20 111023-55 Kannatinpari RST 300 120 52,80 111024-55 Kannatinpari RST 400 120 63,30 111013-55 Hylly RST 600 x 300 35 84,60 111014-55 Hylly RST 600 x 400 40 107,00 111003-55 Hylly RST 900 x 300 35 120,00 111004-55 Hylly RST 900 x 400 40 151,00 111037-55 Ritilähylly RST 600 x 300 10 183,00 111036-55 Ritilähylly RST 600 x 400 10 195,00 111038-55 Ritilähylly RST 900 x 300 10 232,00 111035-55 Ritilähylly RST 900 x 400 10 250,00 1 2 3 4 2 3 4 1 RST-tuotteet
31 Miten osat asettuvat ? Kattavat tuotetiedot ja kuvaukset tuotteiden käyttömahdollisuuksista löydät nettisivuiltamme: sovella.fi 1 3 4 2 2
Koska suomalaisen kodin aarteet tarvitsevat arvoisensa kumppanin. sovella.fi
Muistilista
Helpoin tapa suunnitella säilytysjärjestelmä: Sovella 3D Planner CREATEACCOUNT User Name Email City Address Phone Number First Name Last Name User Nam Emai Addres First Na Last Nam Saat kuvat mittoineen, ostoslistan ja hinnat Kun suunnitelmasi on valmis, hankit Sovella-säilytysjärjestelmän helpoiten lähimmästä rautakaupastasi. Tarkista jälleenmyyjät nettisivuiltamme. Aloita suunnittelu osoitteessa: 3dplanner.sovella.fi 1. Valitse tilasi muoto (yksi seinä, kulma tai kolme seinää). 2. Syötä mitat sentteinä (leveys, syvyys ja korkeus). 3. Asemoi hyllyjärjestelmän runko halutulle korkeudelle ja alkamaan seinän oikeasta tai vasemmasta reunasta. 4. Valitse haluamasi hyllyt, korit ja lisätarvikkeet. Muokkaa ja kokeile. 5. Tulosta ostoslista kuvineen ja hintoineen. 3dplanner. sovella.fi
Tuotteiden valmistus Treston Oy Sohlberginkatu 10 40530 Jyväskylä Pääkonttori Treston Oy Sorakatu 1 20730 Turku www.treston.fi Sovella sovella.fi 3dplanner.sovella.fi [email protected] p. 010 4469 11 sovella.fi 3dplanner. sovella.fi Sovella ® on Treston Oy:n tuotemerkki. Sovella_FI_04-2022 Copyright Treston Oy. All rights reserved. Esitteen tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta Sovella-hinasto_FI_09-2024
RkJQdWJsaXNoZXIy NDk0Mw==