Unelmien eteisessä on paljon tilaa ja paikka kaikelle. Etenkin pienissä kaupunkiasunnoissa eteistila on kuitenkin usein kapea, ahdas ja olematon. Samoin kesämökeillä ja loma-asunnoissa, joissa eteistä ei ole varsinaisesti suunniteltu säilömään koko perheen ulkovaatteita kaikkina eri vuodenaikoina.

Kapea ja ahdas eteistila on kuitenkin mahdollista hyödyntää järkevästi. Hyvin suunniteltu eteinen pysyy järjestyksessä ja sisään on mukava tulla. Kotimaisen Sovella säilytysjärjestelmän avulla hyödynnät kapean eteisen tilan tehokkaasti ja myös muunnat sitä aina tarpeidesi mukaan. Nappaa tästä artikkelista parhaat vinkkimme kapean eteisen suunnitteluun.

Eteinen kengät

Tarpeeksi säilytystilaa kengille

Pitkin lattiaa lojuvat kengät saavat kapean eteisen muistuttamaan lähinnä aitajuoksurataa. Kun kengät ovat sikin sokin ympäri eteistä, siirtyvät hiekka ja kura sukkien mukana helposti myös muualle asuntoon. Siksi kengät tarvitsevat oman paikkansa, ja etenkin useamman hengen kodeissa kengille kannattaa uhrata säilytystilaa mieluummin reilusti kuin niukasti.

Kun asennat kenkähyllyt vinottain, voi niitä laittaa useamman päällekkäin ja kengät ovat silti helposti saatavilla. Erityisen kuraisissa eteisissä siivousta helpottaa kenkähyllyyn asennettava kurakaukalo, joka kerää enimmät liat ja estää lian ja hiekan tippumisen alemmalla tasolla olevien kenkien päälle. Kenkähyllyn alle on hyvä jättää joka tapauksessa vähintään 15 cm tilaa, jotta sen alta pääsee pyyhkimään lattian.

 

Asenna naulakoita eri tasoille

Naulakkoja, koukkuja ja ripustimia kannattaa hyödyntää kapeassa eteisessä luovasti. Kun asennat niitä eri korkeuksiin, myös pienemmillä perheenjäsenillä on helppo pääsy naulakossa roikkuviin vaatteisiin ja tavaroihin. Aikuisten pitkät takit säilyvät hyvin ylemmissä naulakoissa, kun taas niiden alla oleviin naulakoihin mahtuu helposti esimerkiksi lasten ulkovaatteet, reput, jumppakassit tai sateenvarjot.

 

Sovella eteinen avohyllyt

Avohyllyillä tilan tuntua kapeaan eteiseen

Kapeassa eteisessä kannattaa hyödyntää tilan tunnun ja ilmavuuden vuoksi ainakin osittain avohyllyjä. Näin kapea tila ei mene lattiasta kattoon asti tukkoon. Eteisen ylimmille avohyllyille järjestät näppärästi esimerkiksi pyöräilykypärät ja säilytyslaatikot.

Jos eteisesi poikkeaa standardimitoista, saat hyödynnettyä koko tilan leveyssuunnassa kätevästi käyttämällä Sovellan lyhennettäviä lankahyllyjä tai jatkohyllyjä

 

Syvyyssuuntainen vaateripustin sopii kapeaan eteiseen

Kapeassa eteisessä kätevä apu on syvyyssuuntainen vaateripustin. Normaalisti vaatetangolla limittäin roikkuvat henkarit vievät syvyyssuunnassa tilaa jopa yli 60 cm. Syvyyssuuntaisessa ripustimessa henkarit ovat poikittain ja vievät syvyyssuunnassa tilaa vain 30–40 cm ripustimen pituuden mukaan.

Jos eteisesi on kapean lisäksi muutenkin pieni, eikä tavallinen pituussuuntainen vaatetanko mahdu seinälle järkevästi, säästää syvyyssuuntainen vaateripustin tilaa myös eteisen leveyssuunnassa.

 

Omat vetokorit jokaiselle perheenjäsenelle

Klassikkovinkki, joka toimii myös kapean eteistilan järjestelyssä; varaa jokaiselle perheenjäsenelle oma kori. Kun jokaisen pipoille, hanskoille, huiveille ja kaulureille on oma paikkansa, päätyvät ne todennäköisimmin niille kuuluville paikoille ja ahdas eteinen pysyy siistinä.

Voit varata oman korin myös karvaisille perheenjäsenille! Talutushihnat, valjaat ja koirankakkapussit pyörivät joka tapauksessa lähellä ulko-ovea, joten mikset järjestäisi myös niille omaa lokeroa.

Eteisessä toimivat parhaiten erilaiset ulosvedettävät lanka- ja verkkokorit, joista näkee helposti mitä kori pitää sisällään ja myös korin perimmäiset tavarat on helppo poimia. Lisäksi lanka- tai verkkokori antaa vaatteille ilmavuutta, mikä on eduksi etenkin silloin, kun sinne tulee ulkoilun jälkeen heittäneeksi aavistuksen kosteat pipot ja rukkaset.

 

Sovella eteinen pieni kokonaisuus

Sovella säilytysjärjestelmällä muunnat kapean eteistilan toimivaksi aina tarpeidesi mukaan – suunnittele omasi 3D Plannerilla

Kotimaisen Sovella säilytysratkaisun etuna on sen muunneltavuus. Kaikki osat ovat yhteensopivia ja niitä voi lisätä tai poistaa tarpeen mukaan. Näin ollen voit etsiä omaan eteiseesi sopivimman kombon Sovellan valikoimasta löytyvistä hyllyistä, tangoista, koreista, naulakoista, kenkähyllyistä ja tasoista.

Kokeile Sovellan 3D Planner suunnitteluohjelmaa ja suunnittele oma säilytysratkaisusi kapeaan eteiseen. Kerro tilasi mitat, valitse haluamasi tuotteet ja lopputuloksena saat valmiin ostoslistan hintoineen ja kuvineen.

Kokeile Sovellan 3D Planneria >>