Ovatko pipot, huivit, takit ja hanskat hujan hajan eteisessä? Etsitkö sopivaa ratkaisua, jonka avulla eteisestä tulisi sekä mahdollisimman siisti että käytännöllinen?

Eteinen on ensimmäinen paikka, jonka näet kotiin saapuessa ja viimeinen lähtiessä, joten eteisen säilytysratkaisut vaikuttavat suuresti koko asunnon tunnelmaan ja viihtyvyyteen. Laadukkaan säilytysjärjestelmän avulla saat pidettyä kodin sisäänkäynnin järjestyksessä ja myös arkesi helpottuu.

Olisiko siis parempi valita eteiseen avoin säilytysjärjestelmä vai umpiovinen puukaappi? Molemmissa on puolensa, ja keräsimme sinulle näiden kahden tärkeimmät erot ja hyödyt, jotta päätöksenteko olisi helpompaa. 

Avoin eteinen kuva

Eteisen säilytysratkaisu voi olla sekä siisti että käytännöllinen

Avoimen säilytysjärjestelmän etuna on selkeästi sen käytännöllisyys. Kaikki vaatteet ja tarvikkeet ovat helposti nähtävissä, mikä helpottaa niiden löytämistä. Tämä on etuna erityisesti kiireisinä aamuina, kun lähtö olisi pitänyt tehdä jo viisi minuuttia sitten. Tumppuja ei tarvitse kaivella syvältä kaapin perukoilta eikä hukata aikaa etsiessä kenkävuoren alta juuri sitä oikeaa paria.

Umpiovellisen kaapin avulla saat vaatteet siististi piilotettua näkyvistä, mutta niiden löytäminen ei ole yhtä näppärää, kun kaikki ei ole kätevästi nähtävillä. Umpiovisissa kaapeissa hyllyt ovat perinteisesti korkeita ja syviä, jolloin kaapin perukoille hukkuu helposti tavara jos toinenkin.

Avoin säilytysjärjestelmä voi olla yhtälailla siisti ja moderni ratkaisu, kun järjestelmään on valittu omaan tyyliin ja tarpeeseen sopivat elementit. Myös avoimessa säilytysjärjestelmässä osan tavaroista voi sujauttaa piiloon umpinaisiin laatikoihin.

Valitsemalla itsellesi sopivan kokonaisuuden, saat luotua omaan eteiseesi tyylikkään ja toimivan säilytysratkaisun. Valitse kotiisi sopiva väri – saat meiltä järjestelmän joko mustana, harmaana tai valkoisena. Yhdistele valikoimastamme esimerkiksi erilaiset naulakot, kenkähyllyt, vetokorit ja vaatetangot sinulle sopivalla tavalla.

 

Eteinen kuva vaatteet

Avoimessa säilytysjärjestelmässä vaatteet saavat kuivua rauhassa

Avoimen säilytysjärjestelmän etuna on myös se, että järjestelmä on helppo puhdistaa. Jos kenkähyllyn ja lattian väliin jättää tarpeeksi väliä, sujuu lattian puhdistaminen kuraisten kenkien alta vaivatta. 

Umpiovellisen puukaapin siistiminen sisältä voi olla haastavampaa, mutta toisaalta ympäristö pysyy siistinä, kun vaatteet ja kengät ovat kaapin suojissa. Jos säilytät esimerkiksi likaisia kenkiä umpinaisessa kaapissa, voi kaapin pohjan puhdistus tuottaa haasteita.

Avoimessa järjestelmässä ilma kiertää vapaasti, minkä ansiosta vaatteet pääsevät helposti kuivumaan. Ulkovaatteille tämä on erityisen tärkeää, sillä ulkona kostuneiden vaatteiden ikä pitenee, kun ne tuuletetaan hyvin. Sen sijaan täysin umpinaisessa puukaapisssa vaatteet eivät saa vastaavaa tuuletusta.

Valitse säilytysjärjestelmä, joka soveltuu parhaiten niin nykyisiin kuin tuleviin tarpeisiisi

Umpinaisen puukaapin hyllyt ja muut säilytyselementit ovat yleensä valmiiksi tietynlaiset ja niitä harvemmin saa suuresti muokattua omiin tarpeisiin. 

Sovellan avoimen säilytysjärjestelmän voi rakentaa juuri omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Esimerkiksi kahden aikuisen talouden tarpeet voivat olla hyvin erilaiset kuin lapsiperheen tarpeet. Lapsiperhe voi valita säilytysjärjestelmäänsä esimerkiksi matalammalla olevia naulakoita ja telineitä, joissa kuravaatteet pääsevät kuivumaan, kun taas aikuisten taloudessa voidaan suurempi osa säilytystilasta käyttää korkealla oleviin vaatetankoihin, joihin pitkät takit saa siististi roikkumaan. 

Sovellan säilytysjärjestelmän avulla pystyt mukauttamaan järjestelmää myös jos elämäntilanteesi muuttuu. Esimerkiksi perheenlisäyksen tai uuden harrastuksen myötä voidaan lisätä tai vähentää erilaisia hyllyjä ja muokata säilytysjärjestelmästä uusiin tarpeisiisi soveltuva. 

Yhteenveto: avoin vai umpiovinen eteisen säilytysratkaisu?

  • Avoin säilytysjärjestelmä on helpommin muokattavissa erilaisiin tarpeisiin sopivaksi. Lisäksi Sovellan säilytysjärjestelmää voi muokata myös elämäntilanteen muuttuessa.
  • Umpiovisen puukaapin etuna on, että vaatteet saa kokonaan piiloon.
  • Avoimessa säilytysjärjestelmässä vaatteet pääsevät tuulettumaan hyvin, mikä on tärkeää erityisesti ulkovaatteiden säilytysratkaisua valitessa.  
  • Molemmat ratkaisut näyttävät siisteiltä ja järjestelmällisiltä, kun valitut elementit on mietitty omiin tarpeisiisi sopivaksi.  

Lue vinkit eteisen säilytysratkaisun rakentamiseen!

Suunnittele oma eteisen säilytysratkaisu Sovellan 3D Planner -suunnitteluohjelmalla

Kokeile Sovellan suunnitteluohjelmaa ja suunnittele säilytysratkaisu omaan eteiseesi. Kerro tilasi mitat, valitse haluamasi tuotteet ja saat valmiin ostoslistan hintoineen ja kuvineen. Kun suunnitelmasi on valmis, löydät Sovellan kotimaiset tuotteet kaikista hyvin varustelluista rautakaupoista ja niiden verkkokaupoista.

Kokeile Sovellan 3D Planneria

Lue lisää tuotteistamme